Rautakeuhkomme

KUN JOKIN tapahtuu hyvin nopeasti tai hyvin hitaasti, ihminen ei pysty käsittämään muutosta.

Koronapandemia leimahti nopeasti kuin koko maailman peittänyt metsäpalo.

Kaikki se, mikä ennen oli tavallista, muuttui silmänräpäyksessä mahdottomaksi. Matka. Työ. Juhlat. Harrastus. Treffit. Halaus.

Näkymättömät muurit ilmestyivät tyhjästä. Ne olivat läpipääsemättömiä.

Valtiot, maakunnat, työkaverit ja naapurit erotettiin toisistaan, mummot lapsenlapsistaan. Ihminen, sosiaalinen eläin, jäi vangiksi kotiinsa.

Hengittämisestä tuli vaarallista.

Näimme kuvissa aution Eiffel-tornin aukion, tyhjät New Yorkin kadut.

Savu leijaili ilmassa. Se ei saisi päästä keuhkoihin.

AIKA VENYI loputtomaksi, hämmentyneeksi odotukseksi. Päiviä rytmittivät vain hälytysäänet ja numerot.

Tänään niin monta tartuntaa, noin monta kuollutta. Eilen sen verran lomautettuja, tämä määrä suljettuja yrityksiä.

Kuvaruudut täynnä tukipaketteja, elvytyspuhetta. Talouden, sairaiden. Hengityskoneet eivät riittäneet.

Katsoimme ruuduilta, kuinka tuli tarttui Tšernobylin ydinvoimalaa ympäröiviin metsiin. Kuinka heinäsirkat söivät pellot tyhjiksi Afrikassa. Ilma oli sakeanaan vaaraa.

Osakekurssit romahtivat, nostivat päätään, vajosivat taas. Ikuisesti kasvamaan suunniteltu markkinatalouden koneisto yski. Se, minkä varaan kaikki oli laskettu, kaatui.

Haukoimme happea.

EMME SAANEET SUOJAA: Monimutkaiset, toiselle puolelle maailmaa kurottavat tuotanto- ja toimitusketjut katkesivat kuin korret.

Näin heikkoja ne olivat. Näin haavoittuvia. Aivan kuin me.

Yritimme ymmärtää, mitä on tapahtunut. Mitä tämän jälkeen tapahtuu?

Kuulimme linnut. Kun liikenteen melu oli tauonnut, kuulimme ne.

Vesi oli kirkasta Venetsian kanaaleissa. Pekingissä ja Bangkokissa pystyi jälleen näkemään sinisen taivaan. Tehtaat oli laitettu kiinni. Oli helpompi hengittää.

Menimme ulos. Vedimme keuhkot täyteen. Raikasta, puhdasta ilmaa. On tulossa kesä.

Jonain päivänä, ehkä jo pian, huokaisemme helpotuksesta.

ÄKKIPYSÄHDYKSEN JÄLKEEN seuraa liikahdus, ensimmäinen askel. Mihin suuntaan otamme sen?

Millaisina palaamme toistemme luo? Uskallammeko hengittää vapaasti?

Millaisia koneistoja käynnistämme uudelleen? Annammeko tekohengitystä sellaiselle taloudelle, joka tuhoaa luonnon, maailmamme keuhkot?

Sillä pandemian aiheuttaman äkkipysähdyksen taustalla on koko ajan edennyt, hitaasti mutta selvästi, kaikkia viruksia tappavampi muutos.

Ilmasto muuttuu, ja siitä on tulossa hengenvaarallinen.

Elina Saarinen
Kirjoittaja on Uusiouutisten päätoimittaja.

Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran Uusiouutiset-lehden 3/2020 pääkirjoituksena 29.4.2020. Kuva: Tero Pajukallio.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia