Rytmikkäät revontulet

Lokakuussa kannattaa suunnata katse yötaivaalle. Hyvällä onnella voi päästä ihailemaan Suomessa löydettyä harvinaista luonnonilmiötä: dyynirevontulia.

Kalevi Rantanen

Suomalaiset revontulibongarit alkoivat muutama vuosi sitten tehdä havaintoja valoilmiöstä, joka ei mahtunut mihinkään tunnettuun revontulikategoriaan.

Erikoiset taivaanvalot muistuttivat muodoltaan hiekkarannan peräkkäisiä ”aaltoja”, joten he antoivat ilmiölle nimen dyynirevontulet.

Harrastajien digikameroiden ansiosta tuntemattomista revontulista alkoi vähitellen kertyä kuva-aineistoa myös tieteentekijöiden käyttöön.

Lopulta Helsingin yliopiston, Oulun yliopiston ja Ilmatieteen laitoksen tutkijat organisoivat bongarien kanssa yhteisen havaintokampanjan mittauksineen.

Kun harrastajat lokakuun 7. päivänä vuonna 2018 taas äkkäsivät taivaalta rytmikkään dyynimuodostelman, he kuvasivat sen yhtä aikaa Laitilassa ja Ruovedellä ja hetken päästä vielä Hankasalmella ja Siilinjärvellä.

Kuvissa näkyvät samat leiskuvat tulet ja tähtikuviot niiden taustalla. Loppu oli trigonometriaa.

Tähtiä viitepisteinään käyttäneet tutkijat laskivat, että dyynit loistavat mesosfäärin yläosassa noin sadan kilometrin korkeudella maasta.

Lisäksi he selvittivät, että dyynien aallonpituus on suunnilleen 45 kilometriä.

Satelliittinavigoinnin radiosignaalien ja magneettikentän mittausten avulla määritettiin dyynien elektronitiheys.

Happiatomien aalto ja elektronipommitus

Dyynirevontulet muodostavat säännöllisen, monokromaattisen aallon, joka liikkuu taivaalla vaakasuoraan.

Suomalaistutkijoiden mukaan kyseessä on niin sanottu bore eli happiatomien vuoksiaalto.

Bore-termille ei ole vakiintunutta suomenkielistä käännöstä, mutta siitä on käytetty myös nimeä vuorovesiporras, joka kuvaa ilmakehän aaltoilun alkuperäistä maanpäällistä vastinetta.

Siellä täällä maapallolla voimakas merellinen vuoksiaalto synnyttää kapenevassa joessa tai lahdessa nousevan aaltosarjan. Amazonin suulla bore-aaltojen korkeus voi olla neljä metriä.

Ilmakehässä bore-aaltoja syntyy, kun kylmät ja lämpimät ilmamassat törmäävät toisiinsa.

Pystysuoraan nouseva aalto voi kääntyä vaakasuoraan sadan kilometrin korkeudessa, jossa mesopaussin alapuolelle joskus muodostuu inversiokerros.

Täälläkin vaikuttavat lämpötilan erot. Inversiokerroksessa lämpötila alkaa taas nousta. Inversiokerroksen ja mesopaussin välissä on ympäristöä lämpimämpi kanava, jota myöten bore-aalto kulkee.

Jotta myös näkisimme aallon, tarvitaan vielä elektroneja. Tieteen slangissa puhutaan elektronipresipitaatiosta, joka tarkoittaa ilmakehään lankeavaa elektronisadetta tai elektronipommitusta.

Bore-aallot ja elektronipommitukset esiintyvät yhtä aikaa melko harvoin, joten dyynejä näkyy harvemmin kuin tavallisia revontulia. Osittain siksi ne löytyivät niin myöhään.

Paras mahdollisuus taivaallisen dyyniaallon bongaamiseen on lokakuussa.

Juttu dyynirevontulista ilmestyi numerossa 6/2020. Lue koko juttu täältä.

(Kuva: Kari Saari) Dyynit ovat noin sadan kilometrin korkeudessa hyökyviä happiatomien aaltoja, jotka aurinkotuuli virittää revontuliksi. Vihertävien dyynien muodostama toistuva kuvio on samanlainen kuin hiekkarannoilla.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia