Sinilupiinista syntyy hyvä smoothie

(kuvassa) Sinilupiini on syötäväksi tarkoitettu viljelykasvi. Puutarhoissa ja tienvarsilla kasvava lupiini on myrkyllinen eikä kelpaa ravinnoksi.

Suomalaisten kuluttajien mielestä kvinoa, sinilupiini ja tuoksulupiini sopivat hyvin raaka-aineiksi smoothieen.

Asia selvisi Turun yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen tutkimuksessa, jossa selvitettiin uusien, lupaavien viljelykasvien hyödyntämistä kestävässä ruuantuotannossa.

Lupiineissa on runsaasti proteiinia ja hyviä rasvoja. Myös kvinoa on ravinteikas kasvi, jonka sisältämä tärkkelys soveltuu hyvin erilaisiin tuotteisiin.

Hanke toteutettiin yhdessä perulaisen La Molinan maatalousyliopiston ja chileläisen Valparaison yliopiston kanssa. Mukana oli myös yrityksiä, jotka edustavat sekä alkutuotantoa että elintarviketeollisuutta.

Tutkimuksen kohteeksi valittiin kasveja, joita viljellään kaikissa kolmessa maassa.

Suomalaiset saivat kokeiltavakseen pelkkiä smoothieita. Perulaisten arvioitavana oli smoothieiden lisäksi kvinoasta ja lupiinista valmistettuja välipalatuotteita. Myös ne maistuivat kuluttajille.

 

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia