Spinnovan kuitu sujahtaa komposiittisuksiin

Ekologisia tekstiilikuituja kehittävän jyväskyläläisen Spinnovan kuituja aletaan hyödyntää myös suksissa. Spinnova debytoi komposiittimarkkinoilla yhdessä nuoren suomalaisen suksivalmistajan Puuppolan Suksi Oy:n eli Pusun kanssa.

Pusu-laskettelusuksien hiili- ja lasikuidut korvataan jatkossa Spinnovan kuidulla, joka toimii suksien vahvistusmateriaalina.

”Meille on ollut alusta asti selvää, että kuituamme voi hyödyntää monilla eri tavoin”, sanoo Spinnovan teknologiajohtaja Juha Salmela.

”Tämä yhteistyö on hieno esimerkki siitä, miten Spinnova-kuituja voidaan käyttää komposiiteissa ja näemme, että tältä alueelta löytyy paljon kiinnostavia mahdollisuuksia myös tulevaisuudessa.”

Vuonna 2016 perustettu Pusu tekee suksien lisäksi lumilautoja. Tuotteet valmistetaan vastuullisesti hankitusta puusta. Yhtiö pyrkii siihen, että kaikkien sen käyttämien materiaalien ilmastojalanjälki on mahdollisimman pieni.

Pusun tekemien testien alustavien tulosten mukaan Spinnovan kuiduilla vahvistetut sukset toimivat hyvin. Kuituja on myös helpompi työstää kuin perinteisiä komposiittimateriaaleja.

Spinnovan kuidut syntyvät yhtiön omalla teknologialla puusellusta tai erilaisista jätteistä mekaanisesti ilman haitallisia kemikaaleja.

(Kuva Spinnova) Spinnovan kuiduilla vahvistetut Pusu-sukset tulevat markkinoille alkuvuodesta 2022.

Aiheesta aiemmin:

Spinnova rakentaa oman langankehräämön

Spinnova ja Icebreaker yhteistyöhön – suomalaiskuitua merinovillaan

Nesteen uusiutuva diesel ja Spinnovan ekokuitu palkittiin hiilikädenjäljestä

Spinnova yhteistyöhön amerikkalaisen ulkoiluvaatejätin kanssa

Spinnova kehrää nyt tekstiilikuitua myös nahkajätteestä

Spinnovan kierrätyskuidusta syntyi voittoisa anorakki

Spinnovan ekokuitu palkittiin jälleen

Spinnova kehrää lankaa puusta – etenee kohti kaupallistamista


 

Tartu Kemia-lehden tilaustarjouksiin:

  • Tilaa itsellesi tai lahjaksi läheiselle – 69 euroa. Hintaan kuuluu sähköinen näköislehti, jota on helppo lukea ja jakaa.
  • Kannusta koululaista tai opiskelijaa lehtilahjalla – 49 euroa
  • Kiitä opettajaa ja lahjoita lehti kouluun – 19 euroa

Katso lisätiedot ja tee tilaus täällä.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia