Suksivoideyritys siirtyi valmistamaan käsidesejä

Maailman johtaviin suksivoidevalmistajiin kuuluva Vauhti Speed Oy on ajanut alas voidetuotantonsa Joensuussa.

Hiihtotuotteiden sijaan Vauhti on valjastanut koko 20 000 pullon päiväkapasiteettinsa käsidesien valmistukseen.

Pintakemiasta tohtoriksi väitelleen toimitusjohtajan Esa Puukilaisen vetämä suomalaisyritys haluaa näin kantaa kortensa kekoon koronaviruspandemian tukahduttamisessa.

Vauhdin tuotantolaitos on moderni, vuonna 2018 startannut Atex-hyväksytty tehdas, joka on suunniteltu helposti syttyvien tuotteiden, kuten hiilivetyliuottimien ja etanolin valmistamiseen.

Joensuulaisfirma on sitoutunut varaamaan merkittävän osan viikkotuotannostaan sairaanhoitopiireille ja hoivapalvelusektorille.

Lisäksi Vauhti lahjoittaa käsihuuhdetta Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirille.

Käsidesiä luvassa lisää muualtakin

Suomen yllättäneeseen käsidesipulaan ovat havahtuneet muutkin toimijat eri puolilla maata.

Maalinvalmistaja GVK Coating Technology on hiljattain lisännyt normaaliin tuotevalikoimaansa myös käsihuuhteet.

GVK:n Paraisilla toimiva tehdas tuottaa nyt käsidesiä 100 000 litraa viikossa, kertoo Yle.

Ylimääräistä tuotantoa varten GVK on palkannut viikossa 21 uutta työntekijää.

Lempäälässä päämajaansa pitävä kemianyhtiö Kiilto valmistaa käsidesiä myös normaalioloissa, mutta sekin kasvattaa tuotantoaan.

Käsidesituotteita on tähän asti tehnyt ainoastaan Kiillon Turun-yksikkö, mutta niitä ryhtyy tuottamaan myös yhtiön Hankasalmen-tehdas.

(Kuva Vauhti Speed Oy) Vauhti Speedin käsidesin koostumus perustuu maailman terveysjärjestön WHO:n suositukseen.

Lisää Vauhti Speedistä: Suomalaisyritys keksi korvaajan suksivoiteiden fluorille

Uutista päivitetty 25.3. kello 16.27

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia