Suomalaiset sähköautojen pikalatausasemat etenevät Pohjois-Amerikkaan

Lahtelainen pikalatausteknologian valmistaja Kempower on lanseerannut C- ja S-sarjan tuotevalikoimansa Pohjois-Amerikassa.

Kempower S-sarja on osa yhtiön modulaarista latausjärjestelmää, joka soveltuu erityisen hyvin laajojen kalustojen, kuten sähköbussien ja sähköautojen, pikalataukseen.

Suomalaisyrityksen laturit auttavat vastaamaan sähköisten henkilöautojen, hyötyajoneuvojen ja liikuteltavien työkoneiden pikalatausratkaisujen kasvavaan kysyntään.

Yritys odottaa myöhemmin saavansa Yhdysvaltain edellyttämän sertifioinnin myös T-sarjan liikuteltavalle pikalaturilleen.

Latausasemien määrä kasvaa nopeasti

Yhdysvalloissa on tällä hetkellä noin 43 000 julkista sähköautojen latausasemaa ja noin 120 000 latausporttia. Niistä suurin osa on AC-latauslaitteita (taso 2), jotka eivät tue DC-pikalatausta (taso 3).

Maan suurin julkinen pikalatausverkosto Electrify America suunnittelee kuitenkin tuplaavansa pikalatausasemien määrän USA:ssa ja Kanadassa vuoden 2025 loppuun mennessä.

Markkinatutkimusten mukaan Yhdysvalloista tulee vastaisuudessa nopeimmin kasvava sähköautomarkkina.

”Jo lyhyen ajan sisällä olemme saaneet jalansijaa Euroopassa, etenkin Pohjoismaissa, joka on sähköautoilun pioneerialuetta”, kertoo Kempowerin toimitusjohtaja Tomi Ristimäki.

”Odotamme innolla, miten pohjoisamerikkalaiset sähköautoilijat ottavat meidät vastaan.”

(Kuva Kempower) Kempower S-Series on osa modulaarista latausjärjestelmää, joka soveltuu erityisen hyvin laajojen kalustojen, kuten sähköbussien ja sähköautojen, pikalataukseen.

Aiheesta aiemmin:

Britannian sähköautot latautumaan suomalaisella teknologialla


 

Tilaa Kemia-lehti loppuvuodeksi 2022 ja auta Ukrainaa!

  • Tilaa itsellesi tai lahjaksi läheiselle – 66 euroa.
  • Kannusta koululaista tai opiskelijaa lehtilahjalla – 44 euroa.
  • Kiitä opettajaa ja lahjoita lehti kouluun – 18 euroa.
  • Lahjoitamme puolet tilausmaksusta ukrainalaisten auttamiseen Pelastakaa Lapset ry:n kautta.

Katso lisätiedot ja tee tilaus täällä.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia