Suomen kuumalla perunalla riittää vientiä

Kun entisaikojen viljelymenetelmiä höystettiin modernilla tutkimustiedolla, syntyi uusi suomalainen perunalajike, jonka maku vie lapsuuteen ja tie maailmalle.

Anni Turpeinen

Siitä on nyt puolisentoista vuotta, kun Skabam Oy:n perustaja Tapio Knuuttila seisoskeli berliiniläisessä ravintolasalissa ja jännitti.

Ennakkoluuloton myyntimies oli keksinyt aivan erityislaatuisen vientituotteen: yöttömässä yössä Pohjanmaan muhevassa mullassa kasvavan uuden perunalajikkeen.

Mutta mitä siitä sanoisivat kaiken nähneet kansainväliset koemaistajat?

Knuuttila ryhdistäytyi, kun tasting-pöytää lähestyi pyörätuolillaan tapahtuman arvovieras, 102-vuotias saksalaisrouva.

Tämä otti pienen pohjalaispotun, haukkasi kerran ja toisenkin, ja sitten poskelle vierähti kyynel.

”Maistuu isän kasvattamalta. Tällaista minä sain viimeksi pikkutyttönä.”

Knuuttila on kertonut tarinan ennenkin mutta herkistyy yhä. Se oli nimittäin hetki, kun hän tajusi tuotekehittäjien pitkän matkan ”perunan alkujuurille” vihdoin johtaneen perille.

Lohen parempi kaveri

Matka käynnistyi 2000-luvun alussa, jolloin Knuuttila esitteli suomalaista ruokaa maailmalla.

Eräässä Suomen suurlähetystön tilaisuudessa oli pantu pöytä erityisen koreaksi, koska vieraiden joukkoon kuului muun muassa huippukokkeja.

Kylmäsavulohi maistui kaikille, mutta suurimman vaikutuksen teki sen kaveri, tuiki tavallinen peruna.

”Siitä lähti minun ideani, jota kyllä yleisesti pidettiin pähkähulluna”, Knuuttila muistaa.

Voisiko kotimaisen ruokapöydän perusyksiköstä luoda vientivaltiksi kelpaavan luksusraaka-aineen?

Knuuttila alkoi pohtia asiaa omassa yhden hengen ajatushautomossaan.

Mikä tekee Suomessa syntyneestä perunasta niin aromikkaan? Valoisat suviyötkö kypsyttävät mukuloista valioyksilöitä? Kelpaisiko suomalaispotaatti muillekin kuin keittotaiteen ammattilaisille?

Sattuman kautta Knuuttila tapasi ylihärmäläisen perunanviljelijän, agronomi Rami Liljan.

Hän on paneutunut maaperään, tuotantotapoihin ja lopputuotteen ravintoarvoihin niin tarkasti, että miestä on ruvettu kutsumaan ”perunaprofessoriksi”.

Palaset loksahtivat paikoilleen. Kaksikko istui nokakkain, pisti pottutietoutensa yhteen ja sai lopulta aikaan Frex-nimisen perunoiden kuningattaren, joka nyt viedään käsistä.

”Kaikki menee mitä pellosta tulee”, Knuuttila hymähtää.

Maassa sen salaisuus

Rami Liljan tie kohti epävirallista professuuria alkoi, kun hän kymmenisen vuotta sitten luki artikkelin, jossa kerrottiin perunoiden ravintopitoisuuksien romahtaneen.

Siitä lähtien Lilja on tutkinut ja kehittänyt viljelymenetelmiä ja mittauttanut omia peltojaan ja tuotteitaan. Nyt käytössä on kokonainen mittaussarjojen kirjo ja oma referenssisarja.

”Laajimmissa mittauksissa tarkastellaan muun muassa antioksidantteja, aminohappokoostumusta, vitamiineja ja kasvien metaboliatuotteita.”

Tunnontarkka mittaaminen ja tulosten mukaan eteneminen on kantanut hedelmää. Liljan tuotantotavoilla kasvatettujen perunoiden ravintoarvot ovat 30 prosenttia korkeammat kuin verrokkien.

Perunan perimmäinen salaisuus piilee Liljan mukaan pellossa. Siinä, miten maata kohdellaan, mitä siinä on viljelty aiemmin ja mitä ravinteita peltoon on lisätty.

”Karkeasti pellon kunnosta pääsee kärryille ihan vain lapioimalla”, hän neuvoo.

Lapiotaso ei silti vielä riitä, vaan maahan on sukellettava syvemmälle, alkuaineisiin asti. Maaperämittaukset kertovat, millaiset esimerkiksi kalsiumin, fosforin, magnesiumin ja rikin pitoisuudet ovat.

Juttu Suomen kuumasta perunasta ilmestyy numerossa 4/2020. Lue koko juttu täältä.

(Kuva Niko Havupalo) Vaikka tieteellä on vahva vaikutuksensa, lopullisen leimansa perunan makuun ja sadon määrään painaa luontoäiti. Maanviljelijä elää luonnon ehdoilla, korostaa perunantuottaja Rami Lilja.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia