Suomi tähtää vastuullisen tekstiilialan mallimaaksi

Vastuullinen ja ekologinen tekstiili- ja muotiteollisuus voi synnyttää Suomeen miljardiluokan investoinnit ja jopa 17 000 uutta työpaikkaa vuoteen 2035 mennessä.

Näin arvioi tänään 18. elokuuta julkaistu tiekartta.

Tulevaisuusvision ovat luoneet Teknologian tutkimuskeskus VTT ja Suomen Tekstiili & Muoti ry yhdessä alan toimijoiden kanssa.

Toimijat haluavat luoda Suomeen maailman vastuullisimman ja toimivimman tekstiilien kierron ja tuotannon kokonaisuuden.

Arvoa kotimaassa

Tiekartta linjaa tavoitteet ja toimenpiteet sekä listaa Suomen vahvuudet tavoitteeseen pääsemisessä.

”Suomella on erinomaiset edellytykset uudistaa tekstiiliteollisuutta osana kansainvälistä verkostoa”, korostaa tiekarttaprojektin johtaja, VTT:n tutkimuspäällikkö Taina Kamppuri.

Suomessa on vireitä start-uppeja ja innovatiivisia yrityksiä, joita tukee korkealaatuinen tutkimus ja tiedetoiminta.

Meillä on kehitteillä uusia ekologisia tekstiilikuituja, ja markkinoille on tulossa myös kierrätyskuituja.

Uusiin valmistusteknologioihin perustuvat selluloosakuidut kannattaa jalostaa Suomessa mahdollisimman pitkälle. Vaatteeksi jalostettuna liukosellun arvo voi nousta jopa 6,5-kertaiseksi.

Tekstiilialan arvoketjuun tarvitaan siksi myös langan, neuloksen, kankaan tai kuitukankaan valmistusta, joille varsinaisten tekstiilituotteiden valmistus voidaan perustaa.

Kohti suljettua kiertoa

Tiekartan työpajoissa nousi esiin myös tarve suljetun tekstiilikierron pilotille.

Suomessa voitaisiin testata esimerkiksi työ- ja vuokravaatteiden kestävää ja vastuullista suunnittelua, alkutuotantoa, valmistusta ja kierrättämistä.

Tulevaisuuden tekstiilin elinkaarta mallintavassa pilotissa voitaisiin vakiinnuttaa suunniteltu kestäväksi -toimintatapa tai standardi, jonka avulla brändit voisivat jatkossa todentaa kuluttajille toimintansa vastuullisuuden ja kestävyyden.

Toimijat korostavat, että nyt tarvittaisiin rahoitusta ja investointeja, jotta konkreettisissa toimissa päästäisiin eteenpäin.

Suomella vahvuuksia

”Digitalisaatio on yksi kiertotalouden ratkaisujen luomisen edellytyksistä ja kulmakivistä”, sanoo VTT:n Tulevaisuuden tuotteet ja materiaalit -liiketoiminta-alueen johtaja Tua Huomo.

Suomessa on vahvaa viestintä- ja teknologiaosaamista, joiden avulla voidaan valmistaa paitsi vastuullisia myös älykkäitä tuotteita.

VTT:n professori Ali Harlin kertoo, että Suomella on tarvittavaa avainosaamista esimerkiksi suunnittelussa, kuvantamisessa, digitalisoimisessa ja robotiikassa.

Toimijat korostavat myös kiertotalouden mukaisia liiketoimintamalleja, joiden ytimessä on monipuolinen yhteistyö.

”Tämä työ on osoittanut, että tekstiilialan tulevaisuus kokoaa yhteen merkittäviä toimialoja metsästä teknologiaan. Työ tekstiiliklusterin rakentamiseksi Suomeen on saanut vahvan alun”, kiittää Suomen Tekstiili & Muoti ry:n toimitusjohtaja Marja-Liisa Niinikoski.

Elina Saarinen

Kuva Scanstockphoto


 

Tartu Kemia-lehden tilaustarjouksiin:

  • Tilaa itsellesi tai lahjaksi läheiselle – 69 euroa. Hintaan kuuluu sähköinen näköislehti, jota on helppo lukea ja jakaa.
  • Kannusta koululaista tai opiskelijaa lehtilahjalla – 49 euroa
  • Kiitä opettajaa ja lahjoita lehti kouluun – 19 euroa

Katso lisätiedot ja tee tilaus täällä.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia