Syövän immuunihoitoja voidaan tehostaa

Syöpäkasvaimiin kohdistuvaa immuunivastetta voidaan tehostaa, kun tiettyjen kiinnittymisreseptorien toimintaa dendriittisolujen pinnalla estetään.

Havainto tehtiin Helsingin yliopiston tuoreessa tutkimuksessa.

Dendriittisolut ovat immuunijärjestelmän tärkein antigeenejä esittelevä solutyyppi. Antigeenit ovat molekyyleja, jotka saavat aikaan immuunivasteen.

Dendriittisolut ovat siten keskeisiä tekijöitä tartunnanaiheuttajiin ja kasvaimiin kohdistuvan immuunivasteen käynnistämisessä. Solut ovat vuorovaikutuksessa ympäristöönsä kiinnittymisreseptoriensa beta2-integriinien avulla.

”Havaitsimme, että integriinivälitteinen kiinnittyminen ympäristöön heikentää dendriittisolujen toimintaa ja soluvaellusta. Vaikutus syntyy säätelemällä solussa olevaa ohjelmaa, joka ohjaa geenien ilmentymistä”, kertoo tutkija Susanna Fagerholm.

Integriinit säätelevät epigeneettisiä muutoksia, kuten kemiallisia muunnelmia histoneista eli proteiineista, joiden ympärille dna kiertyy kromatiinia muodostettaessa.

Säätely vaikuttaa siihen, kuinka tiukasti dna on kiertynyt histonien ympärille ja kuinka ”avointa” kromatiini on. Tämä puolestaan vaikuttaa yksittäisten geenien ilmentymisen mahdollisuuteen.

Aktivoi immuunipuolustuksen T-soluja

Helsinkiläistutkimus osoitti, että beta2-integriinit toimivat dendriittisolujen soluohjelmoinnin negatiivisina säätelijöinä.

Kun integriinien toiminta estetään, dendriittisolut ottavat käyttöön geenien ilmentymisohjelman, jonka avulla ne pystyvät paremmin välittämään soluvaellusta, T-solujen aktivointia ja kasvainten hyljintää.

Kasvainten hyljintää voidaan tehostaa myös vaikuttamalla näihin reitteihin keinotekoisesti dendriittisoluissa.

”Tämä muistuttaa T-soluihin kohdistuvaa tarkastuspisteen estäjien toimintaa, mutta tässä kohteena ovat dendriittisolut”, Fagerholm kuvailee.

”Kun dendriittisolut ”päästetään irti” estämällä integriinien toimintaa, ne pystyvät aktivoimaan T-soluja entistä tehokkaammin. Tästä avautuu uusia mahdollisuuksia parantaa jo nyt kliinisessä käytössä olevia dendriittisoluihin perustuvia syövän immuunihoitoja.”

(Kuva Marc Llort Asens) Dendriittisolu ottaa sisäänsä kasvaimen antigeenejä.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia