Uutiset ja artikkelit

Tutkimus

Vaikuttavuussäätiö myönsi tänä vuonna noin 2,6 miljoonan euron arvosta rahoitusta tutkimushankkeille, joissa kaikissa on mukana jokin Suomessa toimiva yrityskumppani. Rahoitusta
Suomalaistutkija valitsi 1960-luvulla Yhdysvaltojen avaruusohjelman sijasta kotimaisen hormonitutkimuksen. Ehkä siksi Suomessa toimii nykyäänkin huippumenestyvä hormonikierukkatehdas.
Ovatko mansikat suomalaisia? Mitä raskasmetalleja löytyy kotimaisesta kalasta? Ruokaviraston kemian yksikössä työskentelevät ammattilaiset ovat ylpeitä työpaikastaan, jossa varmistetaan elintarvikkeiden laadukkuus
Suomen Akatemia on valinnut neljä uutta tutkimuksen lippulaivaohjelmaa. Niiden tutkimuskohteina ovat kvanttiteknologia, koulutus ja osaaminen, digitaalinen vesiosaaminen sekä matematiikan hyödyntäminen.
Tutkijat onnistuivat luomaan pinnoitteen, joka on vedelle kaikkein liukkain. Löydöstä on hyötyä kaikissa paikoissa, joissa tarvitaan nestettä hylkiviä pintoja.
Professori Marjo Yliperttulalla riittää vauhtia niin tieteen tekemisessä kuin luistinradallakin. Hän puhuu avoimesti ideoistaan myös muille – hyvä vain lisääntyy,
Tulevaisuudessa tekoälyn käytön hallitseminen on tärkeä työelämätaito, kirjoittaa tiedekirjeenvaihtaja Markus Lahikainen. Tampereen yliopistolla ChatGPT:tä on jo käytetty kandidaatintöiden apuna.
Suomen uusin kvanttitietokone on osoitus vahvasta kansallisesta teknologiaosaamisesta ja kyvystä skaalata koneita yhä paremmiksi ratkaisemaan monimutkaisia ongelmia.

Luetuimmat

Uusimmat työpaikat

Ilmoita avoimesta työpaikasta!

Tutustu ilmoittajasisältöön

Kirjaudu sisään

* pakollinen kenttä