Talvisota koulupojan silmin

(Kuvassa)  Tyrjän kylän väkeä lähdössä talvisodan evakkoon. Pakolaisiksi joutuivat myös lapset. SA-kuva

Kemia-lehti kerää lukijoiden sotamuistoja sekä perimätietoa ja kertomuksia viime sodista (1939–1945). Alla oleva kirjoitus on osa keräyksen satoa.

Sota alkaa

On marraskuun 30. päivä 1939. Koulutyö on Suomessa voitu jälleen aloittaa kriisitilanteesta johtuneen lyhyen keskeytyksen jälkeen. Viipurin lyseon noin 700 oppilasta ovat ensimmäisen oppitunnin jälkeisellä välitunnilla koulun pihalla.

Uhkaavaa tilannetta on jo aikaisemmin käsitelty ylempien luokkien opetusohjelmaan kuuluneessa väestönsuojelun opetuksessa.

Toinen voimistelunopettajista, myös reservin vänrikki, Unto Torniainen on esittänyt, että sodan mahdollisesti syttyessä Kannaksen puolustus kestää kaksi kuukautta. Pihalle hän on kerännyt joukon oppilaita rakentamaan haloista sirpalesuojaa.

Äkkiä alkavat hälytyssireenit soida. Oppilaat hajaantuvat suojautuakseen ilmapommitukselta. Kirjoittaja, tuolloin 13-vuotias koulun oppilas, hakeutuu viereisen ortodoksikirkon kiviaidan edes osittaiseen suojaan.

Kuulemme pommikoneiden moottoriäänet ja kaukaisia räjähdyksiä, jotka kuitenkaan eivät ulotu keskikaupungille.

Viipurin Suomalainen lyseo 7. maaliskuuta 1940. Talvisodan rujot jäljet näkyvät. Kuva: SA-kuva

 

Vaara ohi -merkin jälkeen kiertää sana, että sota on syttynyt ja koulunkäynti keskeytetty toistaiseksi.

Hälytystilanteen johdosta pysähtyi myös junaliikenne. Kotiin oli koulusta matkaa 22 kilometriä länsisuuntaan. Normaalioloissa junayhteyksiä oli päivässä useita, mutta rautatieasemalla ei annettu mitään toivoa lähtevistä junista.

Samaan suuntaan kyytiä tarvitsevia meitä oli kolme, veljeni Heikki, luokkatoverini NN ja minä. Päätimme lähteä kävelemään.

Seitsemän kilometriä edettyämme ajoi kuitenkin jo ohi postijuna, tavallisessa aikataulussaan, mutta seuraavasta ei taaskaan ollut tietoa. 18 kilometriä edettyämme olimme jo Vahvialan pitäjän Nurmin asemalla, ja sieltä pääsimme loppumatkan junalla kotiin.

Sota lähestyy kylää

Sota ei alkuvaiheessa tuonut muutoksia maalaiskylän arkeen. Asepalveluun kutsuttujen miesten työtehtävät siirtyivät naisten ja nuorten poikien suoritettaviksi.

Paikallinen suojeluskunta perusti Nurmiin vartiopalveluaseman päätehtävänään joet ylittävän rautatiesillan vartioiminen. Isäni toimi siellä esikunnan jäsenenä ja määrättiin kotikylämme kyläpäälliköksi.

Sotilaspoikana toimin tällä asemalla lähettipoikana sodan alusta helmikuun puoliväliin.

Ilmahälytykset saatiin kotiimme puhelimitse. Soittopelinä muulle kylälle toimi puun oksaan ripustettu raskas metallikappale.

Sotarintamalta saatiin ensimmäinen raskas viesti joulun alla: 23. joulukuuta tehdyssä vastahyökkäyksessä oli kaatunut myös kylämme mies Tauno Myyrä.

Vihollisen ilmatoiminta alkoi suuntautua myös kylämme alueelle, pääkohteena rautatie ja sen silta. Tiettävästi rautatielle osui vain yksi pommi.

Sen sijaan yksi rautatiestä parin sadan metrin etäisyydellä ollut talo sai täysosuman, sen asukkaiden ollessa sieltä poissa. Kotitaloamme lähin osuma tuli noin 200 metrin päähän. Suositukseksi tuli, että päivisin ei liikuta ulkona. Karja hoidettiin pimeän aikana.

Myös oma ilma-ase näyttäytyi. Yksi viholliskone putosi syöksykierteessä lähiympäristöön.

Yksi omien ilmavoimien syöksyhävittäjä teki hätälaskun kotikylämme järven jäälle törmäten rantaan. Sitä kiersi katsomassa suuri osa kylän väestä. Aamulla havaittiin, että katselijoiden polku lumessa kulki yhden koneesta pudonneen pommin yli.

Evakuointi, tappiot ja rauha

Rintaman lähestyessä Viipurista pakenevaa väkeä kulki maantietä pitkin länteen, joku osa heistä pyysi kotonamme yösijaa.

Kohti läntisempää Suomea suunnanneet karjalaisevakot tarvitsivat matkansa varrella monta majapaikkaa. Kuva: SA-kuva

 

Tilanteen edelleen vaikeutuessa kylä määrättiin evakuoitavaksi helmikuun puolivälissä. Saimme kuljetuksen rautateitse härkävaunuiksi kutsutuissa umpinaisissa tavaravaunuissa.

Matka Länsi-Suomeen kesti useita päiviä. Välillä juna seisoi jollakin rautatieasemalla ilman vetureita, koska sen sanottiin silloin olevan vähemmän houkutteleva pommituskohde viholliskoneille.

Määräasema oli Urjala, ja sieltä bussikuljetus Punkalaitumelle. Ensimmäinen majoituspaikkamme oli suurtilalla Liitsolan kylässä. Seurasi opettelua uuteen murteeseen ja uuteen tapakulttuuriin.

Tuli rauha, jossa kotitalomme jäi viisi kilometriä rajan väärälle puolelle.

Lyhyt talvisota oli myös henkilövahingoiltaan raskas. Kylämme 259 asukkaasta neljä kaatui talvisodan aikana, jatkosodassa vielä kahdeksan.

Omasta sukulaispiiristäni kaksi äitini serkkua, veljekset, kaatuivat talvisodassa. Isäni setä kuoli evakuointijunan pommituksessa Kouvolassa.

Vänrikki Torniaisen arvio Kannaksen kestämisen kahdesta kuukaudesta ylitettiin. Hän itse kaatui helmikuun 1940 lopulla.

Luokkatoverini NN:n isä kaatui Summassa. Havaintojeni mukaan tästä syntynyt trauma vaikutti hänen myöhempiin vaiheisiinsa.

Sodan jälkeen, kohta kadettikoulun jälleen käynnistyttyä hän hakeutui kadetiksi. Hän keskeytti sen koulutuksen. Oman kertomansa mukaan hän oli kokenut sen ilmapiirin liian vasemmistolaiseksi. Hän hakeutui merimieheksi ja kuoli varhain tapaturmaksi katsotuissa olosuhteissa.

Yrjö Mälkki
Kirjoittaja on helsinkiläinen bio- ja elintarviketekniikan emeritusprofessori.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia