Tehokkaampia rokotteita pneumokokkia vastaan

Pneumokokkibakteeria vastaan kannattaisi lasten lisäksi rokottaa myös aikuiset. Näin voitaisiin puolittaa sairastuneiden määrä.

Asia selviää tuoreesta laskennallisesta ennustemallista, jonka julkaisi Nature Microbiology -lehti.

Aikuistenkin rokottaminen mahdollistuu, kun kalliista rokotteista saadaan laskentamallin avulla entistä halvempia.

Pneumokokki aiheuttaa keuhkokuumetta, aivokalvontulehdusta ja verenmyrkytystä. Pneumokokki-infektioon kuolee vuosittain noin 1,5 miljoonaa ihmistä.

Infektioita hoidetaan antibiooteilla, mutta jos rokottamisesta saataisiin nykyistä tehokkaampaa, antibiootteja tarvittaisiin vähemmän.

Laskee rokotteen tehon ennalta

Uudenlaisen laskentaennusteen kehittivät professorit Caroline Colijn kanadalaisesta Simon Fraser -yliopistosta, Jukka Corander Helsingin yliopistosta ja Nicholas J. Croucher Lontoon Imperial Collegesta.

Tutkimus on ensimmäinen, jossa on käytetty taudinaiheuttajabakteerien koko perimän mallinnusta ennustamaan rokotteen tehoa.

Mallin avulla kehitteillä olevien pneumokokkirokotteiden tehoa voidaan arvioida luotettavasti etukäteen ja valita loppukehitykseen ne, jotka toimivat varmimmin.

Taustalla bakteerin evoluutiomekanismi

Ennustemalli perustuu Jukka Coranderin aiempaan tutkimukseen. Siinä hän löysi pneumokokkibakteerien genomista uuden evoluutiomekanismin, jonka avulla voi selvittää, miten bakteeripopulaatiot reagoivat rokotteisiin.

Uuteen malliin syötettiin suuri määrä dataa kansainvälisistä seurantatutkimuksista, sairastavuustilastoista ja potilasnäytteistä.

Mallin avulla tutkijat yhdistivät tiedot bakteerien genomitietoihin. Sen jälkeen supertietokone laski ennusteet sekä käytössä oleville rokotteille että uusille mahdollisille rokoteaihioille.

Pahimmat sairastuttajat kiinni

Uudet rokotteet ovat tarpeen, sillä pneumokokkibakteerista tunnetaan sata erilaista alatyyppiä.

Yksikään rokote ei tehoa kaikkiin pneumokokkeihin, vaan ne voidaan rakentaa tepsimään korkeintaan pariinkymmeneen bakteerityyppiin.

Laskentamallin avulla mukaan voitaisiin valita ne alatyypit, joiden arvioidaan kulloinkin sairastuttavan eniten ihmisiä.

Mallilla voidaan myös ennustaa, mikä tai mitkä bakteerityypit yleistyvät myöhemmin, ja lisätä ne mukaan uusiin rokotteisiin.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia