THL:n dopinglaboratorio sai Wadan akkreditoinnin

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n dopingtestauslaboratorio on saanut Maailman antidopingtoimiston Wadan akkreditoinnin.

Tämä tarkoittaa, että THL:n laboratorio on todettu päteväksi dopingtestaukseen. Laboratorio voi aloittaa dopinganalyysit välittömästi.

Dopinganalytiikka täydentää THL:n oikeustoksikologista asiantuntijatoimintaa, kuten päihteisiin liittyvää näyteanalytiikkaa.

Pitkä perinne saa jatkoa

Aiemmin antidopinganalyyseja teki Suomessa Yhtyneet Medix Laboratoriot Oy, joka nykyään tunnetaan nimellä Synlab Suomi.

Dopingtestauslaboratorio siirtyi THL:ään vuoden 2020 alussa. Varsinainen dopinganalytiikkatoiminta pantiin tuolloin tauolle.

”Laboratorion siirto sujui erittäin hyvin”, sanoo THL:n laboratoriopäällikkö Tina Suominen.

”Sekä huippulaboratorion siirtäminen toiseen organisaatioon että akkreditoinnin takaisin voimaan saaminen oli pandemia-aikana hyvin työläs prosessi”, hän kuitenkin toteaa.

Suomessa on pitkä, 1980-luvulla alkanut dopinganalytiikan perinne. Suomisen mukaan on hienoa, että alan asiantuntijuus säilyy maassamme edelleen.

”Liikuntapoliittisesti merkittävää”

Antidopingtoiminnan edistämisestä ja tukemisesta Suomessa sekä hallitustenvälisestä antidopingyhteistyöstä vastaa opetus- ja kulttuuriministeriö.

Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon mukaan Wadan päätös on erittäin tervetullut.

”Pidän dopinglaboratoriotoiminnan säilyttämistä Suomessa liikuntapoliittisesti merkittävänä”, Saarikko sanoo tiedotteessa.

”Laboratoriotoiminta täydentää Suomen vahvaa antidopingosaamista ja on merkittävä päätös myös Suomessa järjestettävän kansainvälisen kilpailutoiminnan kannalta.”

(Kuva Adobe Stock) Dopingtestit tehdään veri- ja virtsanäytteistä.

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Lahden dopinglöytö nosti kemistin valokeilaan

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia