Tiedettä ja taidetta mustikalla

Luonnonvärejä on käytetty jo vuosituhansia, ja ne ovat aikoinaan olleet arvokasta kauppatavaraa. Värit liitetään usein taiteeseen ja käsityöhön, mutta niillä on linkki myös kemiaan.

Reija Pesonen

Kemianluokka Gadolin julkaisi loppuvuodesta 2021 videon, joka ohjeistaa luonnonvärien valmistamiseen kotoa tai koululuokasta löytyvillä tarvikkeilla.

Erityisesti mustikkaa ja punakaalia käytetaan Gadolinissa lähes viikoittain vierailulle tulevien oppilasryhmien kanssa tai osana kerhojen ohjelmaa.

Maaliskuussa 2022 Gadolin järjesti yhdessä BioColour-hankkeen kanssa aiheesta opettajaillan Designmuseon Vihreää väriä -näyttelyssä.

Happamuudella on vaikutusta moniin luonnonväreihin. Oppilaista on mielenkiintoista tutkia pH:n vaikutusta väreihin, ja indikaattorina toimivan mustikan tai punakaalin värinmuutos tekee kemiallisen reaktion näkyväksi.

Mustikan väri on monelle tuttu ja keskustelua herättävä aihe: marja värjää sormet punertavan violeteiksi, mutta kun kädet pestään saippualla, väri muuttuukin sinertäväksi.

Mustikkaa voidaan hyödyntää myös taiteen tekemiseen vaikkapa sitruunamehuun ja ruokasoodaan yhdistettynä.

Monelle vierailijalle tuttu demonstraatio on puolestaan punakaalimehulla ja kuivajäällä tehtävä Hiilidioksidin happamuus.

Sipulinkuorilla väriä kankaaseen

Luonnonvärejä saadaan mustikan ja punakaalin lisäksi myös muun muassa sienistä, jäkälästä, hyönteisistä, kasvien lehdistä ja kukista sekä muista marjoista.

Kemian opetuksen kursseilla tulevat kemianopettajat pääsevät värjäämään kangasta esimerkiksi sipulin kuorilla.

Luonnonväristä kankaaseen muodostuvaan lopulliseen värisävyyn voidaan vaikuttaa monella eri tavalla, mutta usein se tehdään kemian avulla.

Kun kankaita värjätään, väri saadaan kiinnittymään kankaan kuituun tehokkaammin puretusaineiden avulla.

Vaikkapa rauta voi puretusaineena lisätä oman sävynsä lopulliseen väriin.

Toisaalta raudan muodostama kompleksi tuo värille alumiinipuretukseen verrattuna valonkestoa ja antaa siten pysyvämmän lopputuloksen.

Myös värjättävän kankaan materiaalivalinta vaikuttaa lopulliseen väriin kankaan ja värin keskinäisen vuorovaikutuksen kautta.

Kun silkki-, villa- ja polyamidikangas värjätään samalla keltaisella väriliuoksella, lopputulos voi näyttäytyä niin neonkeltaisena kuin ruskehtavina sävyinä.

Oman lisänsä tuo värin tarttumistapa kuituun. Väri voi joko imeytyä kuidun sisään tai kiinnittyä kemiallisin sidoksin sen pintaan.

(Kuva Reija Pesonen) Mustikalla maalattu kukka, jonka pintaan on pudotettu pisaroina sitruunamehua (punainen väri) sekä veden ja ruokasoodan liuosta (sininen väri).

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia