Turun yliopiston sata vuotta sisukasta kemiaa

Vuonna 1920 perustettu Turun yliopisto juhlii satavuotisiaan poikkeuksellisena aikana. Esimerkiksi tohtoripromootio on jouduttu siirtämään koronakeväästä syksyyn. Sisulla on kuitenkin selvitty pahemmastakin.

Kalevi Rantanen

Jos joku Turun yliopiston perustajista pystyisi matkustamaan ajassa meidän päiviimme, hän näkisi paljon eroja mutta myös paljon yhtäläisyyksiä.

Pandemia olisi hänelle tuttu asia. Vuonna 1920 Suomen yli vyöryi espanjantaudin viimeinen ja tappavin aalto.

Kun hänelle kerrottaisiin, millaisen vaivan takana oli kone- ja materiaalitekniikan insinöörien koulutuksen saaminen yliopistoon, hän ymmärtäisi hyvin. Vaivalloista oli myös koko yliopiston perustaminen.

Ehkä hän ihmettelisi sitä, että materiaalitekniikan vastuuprofessori on nainen, Kati Miettunen. Sata vuotta sitten nainen yliopiston professorina oli lähes mahdoton ajatus.

Miettusen erityisala, aurinkokennojen materiaalit, sen sijaan yllättäisi vähemmän. Materiaalitutkimuksella ja kemialla on aina ollut leveä kosketuspinta.

Opiskelijoiden ja tutkijoiden määrä hämmästyttäisi aikamatkaajaa varmasti. Uusia aloituspaikkoja on pelkästään diplomi-insinöörikoulutuksessa 150, niistä sata uusilla materiaali- ja konetekniikan aloilla.

Luonnontieteiden ja tekniikan tiedekunnassa on runsaat 4 000 opiskelijaa, koko yliopistossa yli 20 000.

Vielä ällistyttävämpää, että joukkoon kuuluu reilut 2 000 ulkomaista opiskelijaa, jotka edustavat toistasataa kansallisuutta.

Kemian professorien joukosta perustaja löytäisi suureksi ihmeekseen kiinalaisen naisen, elintarvikekemian professorin Baoru Yangin.

Kun opetus Turun yliopistossa vuonna 1922 alkoi, opiskelijoita oli 160. Heistä 106 opiskeli luonnontieteitä.

Professoreita opinahjossa työskenteli kahdeksan. Heistä yksi oli kemisti, Matti Palomaa.

Lähde mukaan akateemiselle aikamatkalle ja lue numerossa 4/2020 ilmestyvä juttu Turun yliopiston vuosisadasta kokonaisuudessaan täältä.

(Kuva Markku Joutsen) Kati Miettunen edustaa Turun yliopiston uusinta oppiainetta materiaalitekniikkaa, jonka koulutuslinja starttaa syksyllä 2020. Miettunen toimii ohjelman vastuuprofessorina.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia