Turun yliopiston tulevaisuuspalkinto Woodion puualtaille

Turun yliopisto on myöntänyt vuoden 2021 tulevaisuuspalkintonsa suomalaiselle Woodio Oy:lle.

Pentti Malaska -tulevaisuuspalkinto on tunnustus tutkimukseen perustuvista, rajat ylittävistä ja visionäärisistä innovaatioista, jotka auttavat rakentamaan kestävämpää globaalia tulevaisuutta.

Woodio on kehittänyt uudenlaisen, ekologisen puukomposiittimateriaalin, josta se valmistaa kylpyhuonekalusteita.

Maailman ensimmäinen vedenkestävä massiivipuukomposiitti koostuu puuhakkeesta ja hartsista. Materiaalissa voidaan hyödyntää metsäteollisuuden sivuvirtoja.

”Woodion käyttämän materiaalin hiilijalanjälki on erittäin pieni, ja tuotteilla on vahva maailmanlaajuinen sovellettavuus ja skaalautuvuus”, sanoo palkintoraadin puheenjohtaja Juha Kaskinen.

Kaskinen toimii Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen johtajana.

Puukomposiitti-innovaation juuret johtavat Helsingin yliopistoon, jonka kemian laitoksen tutkijana yhtiön perustaja Petro Lahtinen aikoinaan toimi.

Tunnustus luovutettiin Woodiolle Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen järjestämässä kansainvälisessä Learning Futures – Futures of Learning -virtuaalikonferenssissa Turussa 8. kesäkuuta.

Palkinto kunnioittaa Turun yliopiston professorin Pentti Malaskan (1934‒2012) elämäntyötä tulevaisuudentutkimuksen alalla. Palkinnon arvo on 30 000 euroa.

(Kuva Woodio Oy) Woodion puiset altaat ovat sekä veden- että iskunkestäviä.

Aiheesta aiemmin:

Puualtaat EU:n miljoonarahoituksen turvin maailmalle

Metsä Boardin sivuvirta muuntuu kylpyhuoneen designtuotteeksi

Lue myös Innovaatioita isänmaassa -sarjassa ilmestynyt juttu Kylpyhuonekalusteet syntyvät puusta

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia