Tutkija Tiina Sikanen etsii uuden tiedon siemeniä

”Enhän minä osaa vielä mitään.”

Näin ajatteli vastavalmistunut proviisori Tiina Sikanen Helsingin yliopiston portailla 17 vuotta sitten.

Edessä häämöttivät ”aikuiselle sopiva” ammatti ja oikeat työt apteekissa, mutta tuore tutkintotodistus ei nuoren naisen mielestä riittänyt. Tietoa piti saada lisää.

Sikanen haki lukemaan kemiantekniikkaa silloiseen Teknilliseen korkeakouluun. Pian avautui myös jatko-opiskelupaikka yliopiston farmasian laitoksessa.

”Siellä minulta kysyttiin, haluanko kehittää perinteisiä analyyttisia menetelmiä vai luoda jotain uutta”, Sikanen kertoo.

”Muistan vastanneeni, että jotain ihan uutta.”

Vastauksen jälkeen on tapahtunut paljon. Sikanen kääri hihansa ja upposi syvälle tieteeseen.

Vuonna 2007 hän väitteli farmasian tohtoriksi. Kemian diplomi-insinöörin paperit Otaniemestä tulivat vuonna 2010.

Sen jälkeen hän on kerännyt huomattavan määrän tutkimusrahoitusta ja työllistää tätä nykyä reilun kymmenen hengen tutkimusryhmän, joka on vakiinnuttanut asemansa yliopiston farmasian tiedekunnan farmaseuttisen kemian ja teknologian osastossa.

Ryhmä on kehittänyt uraauurtavaa mikrosiruteknologiaa, joka on noussut kansainväliseen valokeilaan erityisesti lääkeaineiden metaboliatutkimuksessa.

Ryhmänjohtaja itse pokkasi helmikuussa Suomen Akatemian palkinnon tieteellisestä rohkeudesta.

Lue koko juttu Tiina Sikasen tutkimustyöstä täältä.

(Kuva Jetro Staven/Suomen Akatemia) Tiina Sikanen nauttii, kun pureskeltavaksi tulee erityisen hankalia aivopähkinöitä. ”Juuri silloin syntyy uusia oivalluksia”, akatemiatutkija hymyilee.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia