Uudenlainen aurinkokenno painetaan suoraan ikkunaan

Aalto-yliopistossa kehitetään uudenlaisia aurinkokennoja, jotka voidaan painaa suoraan ikkunaan ja parvekekaiteeseen.

Rakennukseen ei siten tarvita erillisiä aurinkopaneelialueita.

Kennot voidaan valmistaa esimerkiksi mustesuihkutulostimella ja silkkipainatuksella. Niitä on mahdollista myös kuvioida eri tavoin.

Kennot tehdään yhdistelmämateriaalista, joka sisältää hiiltä ja perovskiittia. Perovskiitti on kalsiumtitanaatista koostuva mineraali.

Näin kennot ovat myös edullisempia kuin perinteiset, puhdasta piitä sisältävät aurinkokennot, jotka pitää valmistaa puhdastiloissa.

Perovskiittikennot voidaan sen sijaan tehdä tavallisella tuotantolinjalla, kertoo Carprint-hanketta vetävä tutkija Ghufran Hashmi.

Prototyyppi toimii jo

Tutkijat ovat jo käyttäneet uudenlaisen aurinkopaneelin prototyyppiä laboratoriossa hyvin tuloksin.

Entistä tiiviimmässä yhteistyössä teollisuuden kanssa he pyrkivät skaalaamaan tuotannon mittakaavaa niin, että kennot saadaan myös kaupalliseen valmistukseen.

Jatkokehitystä vauhdittaa hankkeen saama 600 000 euron rahoitus, jonka myönsivät Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö ja Jane ja Aatos Erkon säätiö.

(Kuva: Matti Ahlgren/Aalto-yliopisto) Aurinkokenno voidaan painaa esimerkiksi lasiin ja lisäksi kuvioida. Kuvio juhlistaa Aalto-yliopiston kymmentä toimintavuotta.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia