Uusi aineenvaihduntaa mittaava testi edistää koirien hyvinvointia

Koirille on kehitetty aineenvaihduntaa mittaava veritesti, joka voi tarjota uuden työkalun sairauksien ja sairastumisriskin tunnistamiseen.

Testi voi edistää myös lääketurvallisuuden kehittämistä sekä parantaa hoitojen tehokkuutta ja koirien elämänlaatua.

Testin avulla on jo tunnistettu merkittäviä koirien ikään, rotuun, terveydentilaan ja lääkitykseen liittyviä muutoksia aineenvaihdunnassa.

Koiratesti perustuu aiemmin ihmisnäytteille kehitettyyn menetelmään, joka mittaa pienestä määrästä veren seerumia tai plasmaa satoja aineenvaihduntatuotteita.

Mukana on esimerkiksi rasva-aineenvaihduntaan ja krooniseen tulehdukseen liittyviä aineenvaihduntatuotteita.

Testin validoinnista koirille vastasi PetBiomics Oy.

Vanhojen koirien elimistö toimii eri tavoin kuin nuorten

Uuden testin käytettävyyttä on selvitetty laajoissa tutkimuksissa, joissa kartoitettiin muun muassa rotuun, ikään, sukupuoleen, ruokavalioon ja vuodenaikaisvaihteluun sekä sairauksiin liittyviä aineenvaihdunnallisia muutoksia.

”Koiran sukupuoli, ikä, rotu, sterilisaatio ja ruokavalio näkyvät aineenvaihdunnan muutoksina. Erityisen voimakkaana näkyvät ikääntymisen tuomat muutokset”, sanoo professori Hannes Lohi Helsingin yliopistosta ja Folkhälsanilta.

”Vanhojen koirien elimistö toimii eri tavalla kuin nuoren, ja tämä olisi hyvä jatkossa huomioida diagnostiikassa ja koirien hyvinvoinnin kehittämisessä.”

Aineenvaihduntaerot näkyvät myös rotujen välillä. Esimerkiksi vinttikoirat erosivat muista roduista korkeamman lihasten toiminnasta kertovan kreatiniinipitoisuuden osalta.

Sen sijaan aineenvaihdunnan vaihtelu kesän ja talven välillä näyttäisi olevan vähäistä ja painottuu koirien energia-aineenvaihduntaan.

”Perusfysiologiaan liittyvien aineenvaihdunnallisten muutosten ymmärtäminen on ensiarvoisen tärkeää koiran kokonaisterveyden ymmärtämiseksi”, sanoo tutkija Claudia Ottka Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisestä tiedekunnasta.

”Terveillä koirilla esiintyvä vaihtelu tulee osata erottaa sairauden aiheuttamista muutoksista.”

Ottkan väitöskirja aiheesta tarkastettiin 9. kesäkuuta.

Uutta tietoa sairauksien kokonaisvaltaisista vaikutuksista

Tutkimuksissa selvitettiin myös useiden sairauksien ja elinten toimintahäiriöiden vaikutusta koirien aineenvaihduntaan.

Tutkimukset kohdistuivat maksasairauksiin, munuaisten suodatuskyvyn alenemaan, lisämunuaisen liika- ja vajaatoimintaan, sokeritasapainon häiriintymiseen ja kilpirauhashormonin puutteeseen.

”Löysimme varsin laajoja muutoksia. Tuloksilla saattaa olla tärkeää käytännön merkitystä jatkossa niin sairauden tunnistamisessa kuin uusien hoitomenetelmien kehittämisessäkin”, Ottka sanoo.

Testillä kartoitettiin myös koirilla yleisesti epilepsialääkkeenä käytetyn fenobarbitaalin vaikutuksia aineenvaihduntaan.

Tutkimusten tuloksia on julkaistu useissa julkaisuissa, jotka on lueteltu Helsingin yliopiston tiedotteessa.

(Kuva Scanstockphoto) Koirien aineenvaihdunta muuttuu etenkin iän mukana, tutkimuksessa selvisi.

Lue myös:

Tutkijan paras ystävä


 

Tilaa Kemia-lehti loppuvuodeksi 2022 ja auta Ukrainaa!

Lahjoitamme puolet tilausmaksusta ukrainalaisten auttamiseen Pelastakaa Lapset ry:n kautta.

Katso lisätiedot ja tee tilaus täällä.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia