Vaasaan suunnitteilla akkumateriaalitehdas

Brittiläinen Johnson Matthey -yhtiö kaavailee perustavansa akkumateriaaleja valmistavan tehtaan Vaasaan. Katodimateriaalitehdas käynnistyisi vuonna 2024.

Suomalaiskaupunki ja englantilaisyritys ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen 50 hehtaarin suuruisen tontin varauksesta Vaasan Laajametsään.

Johnson Matthey on jo aloittanut alkuvaiheen suunnittelun tehtaan rakentamisesta.

”Olemme iloisia voidessamme ilmoittaa, että tehdas sijoittuu Vaasaan – seudulle, jonka tavoitteena on luoda ekosysteemi kestäville teknologioille”, sanoo Johnsonin toimitusjohtaja Robert MacLeod tiedotteessa.

”Vaasassa on suotuisa akkumateriaalien ekosysteemi, saatavilla luotettavasti uusiutuvaa energiaa ja kestäviä raaka-aineita. Vaasa sijaitsee myös lähellä eurooppalaisia autoteollisuuden OEM- ja kennovalmistajia.”

Yhtiön lopullista investointipäätöstä odotetaan kuluvan vuoden aikana.

Mukana myös Suomen Malmijalostus Oy

Hankkeessa on mukana myös valtionyhtiö Suomen Malmijalostus Oy, joka suunnittelee parhaillaan investointeja akkumateriaalien tuotannossa tarvittavien osaprosessien kehittämiseen.

Tavoitteena on ottaa käyttöön uudenlaisia teknologisia ratkaisuja natriumsulfaattipitoisten vesien käsittelemiseen tehdasmitassa sekä metallisten raaka-aineiden tuottamisessa.

Muun muassa elinkeinoministeriö ja Business Finland toivottavat tehtaan tervetulleeksi Suomeen.

”Päätös osoittaa myös, että Suomi voi tarjota houkuttelevan ympäristön uusille investoinneille ja olemassa olevien toimintojen laajentamiselle”, elinkeinoministeri Mika Lintilä toteaa tiedotteessa.

Akkuarvoketjun toimijoille on varattu GigaVaasa-niminen alue, joka tarjoaa muun muassa vihreitä energiajärjestelmiä.

Suomessa meneillään useita akkuhankkeita

Akkujen ympärille on Suomessa rakentumassa kokonainen ekosysteemi.

Akkumateriaalitehtaita suunnitellaan myös Harjavaltaan, Haminaan ja Kotkaan.

Terrafamen monimetallikaivoksen yhteyteen Sotkamoon tulee puolestaan akkukemikaalien tuotantolaitos.

Kaivosyhtiö Keliberillä on meneillään suurhanke Kaustisilla, jonne se kaavailee litiumkaivoksen avaamista.

Litiumin se jalostaisi uudessa tehtaassa Kokkolan suurteollisuusalueella, jossa toimivat jo Freeportin ja Umicoren kobolttijalostamot.

Fortum avasi hiljattain Ikaalisiin akkujen mekaanisen kierrätyslaitoksen. Yhtiöllä on lisäksi Harjavallassa pilottilaitos, joka kierrättää akkuja hydrometallurgisesti.

Päivi Ikonen

(Kuva Vaasan kaupunki) Uusi akkumateriaalitehdas sijoittuisi Laajametsään GigaVaasaksi nimetylle alueelle, joka sijaitsee rautatien ja lentokentän välissä.

Lue myös:

Strategia vie Suomea kestävän akkutuotannon pioneeriksi

Harjavallan akkumateriaalien tuotantolaitos etenee

Fortum avaa uuden akkujen kierrätyslaitoksen

Kierrätys voi pudottaa akkumetallien hiilikuormaa roimasti

Terrafamen akkumetallitehdas etenee

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia