Vahapinnoite tekee vaatteesta vedenpitävän

Aalto-yliopiston tutkijat ovat kehittäneet uuden, luonnonmukaisen vahapinnoitteen, jonka avulla vaatteista voidaan tehdä vedenpitäviä.

Pinnoitteessa hyödynnetään karnaubavahaa, jota saadaan Brasiliassa kasvavan palmun lehdistä. Vahakäsittely on myrkytön eikä heikennä tekstiilin hengittävyyttä.

Samaa vahaa käytetään myös esimerkiksi lääkkeissä ja elintarvikkeissa, hedelmien pintakäsittelyssä ja autojen vahaamisessa.

Vaha sulatetaan ja hajotetaan vedessä vahapartikkeleiksi, jotka ovat anionisia eli negatiivisesti varautuneita, kuten selluloosakin.

Jotta vahapartikkelit kiinnittyvät hyvin selluloosan pintaan, väliin tarvitaan jotakin kationista eli positiivisesti varautunutta. Aiemmissa tutkimuksissa tarkoitukseen on käytetty polylysiini-nimistä luonnonproteiinia.

”Polylysiini on kuitenkin erittäin kallista. Me korvasimme sen huomattavasti edullisemmalla, jo kaupallisessa käytössä olevalla kationisella tärkkelyksellä”, kertoo tohtorikoulutettava Nina Forsman.

Toimii monenlaisissa kankaissa

Huoli tekstiilien ympäristövaikutuksista on lisännyt kestävästi tuotettujen materiaalivaihtoehtojen, kuten puusta valmistettavien selluloosakuitujen, kysyntää.

Kestävien materiaalien saaminen vedenpitäviksi on kuitenkin ollut ongelma. Monissa markkinoilla olevissa tuotteissa vedenpitävyys on saatu aikaan myrkyllisillä kemikaaleilla. Toisaalta myrkyttömät vahat heikentävät hengittävyyttä.

Vahakäsittely teki tekstiileistä vedenpitäviä ja säilytti samalla niiden hengittävyyden. Kuva: Valeria Azovskaya

Aalto-yliopiston uusi vahapinnoitus tarjoaa ongelmaan ratkaisun. Tutkijat ovat testanneet pinnoitteen toimivuuden erilaisilla tekstiileillä, kuten viskoosilla, tencelillä, puuvillalla, hampulla ja puuvillaneuloksella.

He havaitsivat, että kankaan pintakarheus vaikuttaa siihen, kuinka hyvin se hylkii vettä.

”Mitä karheampi pinta, sen parempi. Tämä johtuu siitä, että karhealla pinnalla vesipisaran kosketus tekstiilin pintaan tapahtuu pienemmällä alueella”, Forsman kertoo.

Pesuainepesua vahakäsittely ei kestä. Siksi tuote soveltuu parhaiten ulkovaatteille, joita pestään harvemmin.

Mahdollista on, että kuluttaja voisi ehkä itse lisätä pinnoitetta tekstiiliin aina pesun jälkeen. Tätä pitää kuitenkin vielä tutkia.

Tutkimuksen julkaisi Carbohydrate Polymers -lehti.

(Pääkuva Valeria Azovskaya) Matilda Tuure Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta valmisti osana maisterintutkinnon lopputyötään kolme takkia, joihin vahapinnoitetta kokeiltiin.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia