Vantaanjoen peltoja käsitellään kipsillä

Vantaanjoen valuma-alueen peltojen kipsikäsittely saa jatkoa. Syksyllä 2018 levitettiin kipsiä tuhannelle peltohehtaarille. Seuraavana tavoitteena on 2 500 lisähehtaaria, joiden kipsikäsittely hoidetaan pääosin vuonna 2019.

Kipsikäsittely vähentää Vantaanjoen ja Suomenlahden fosforikuormaa noin kymmenen miljoonaa kiloa ja kiintoaineskuormaa noin viisi miljoonaa kiloa.

Kipsihankkeen toteuttavat John Nurmisen Säätiö, Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys sekä Helsingin yliopisto ja Suomen ympäristökeskus yhdessä paikallisten viljelijöiden kanssa. Kipsin lahjoittaa hankkeelle Yara.

”Kipsikäsittely leikkaa fosforivalumaa nopeasti ja kustannustehokkaasti. Haluamme sen avulla vähentää Vantaanjoen ja Suomenlahden rehevöitymistä. Yaran lahjoitus mahdollistaa tämän ensiaputoimen viemisen entistä useamman viljelijän ulottuville”, sanoo John Nurmisen Säätiön Puhdas Itämeri -hankkeiden johtaja Marjukka Porvari.

Kipsiä on tutkittu Suomessa vuodesta 2007 lähtien sekä laboratoriossa että laajoissa valuma-aluekokeissa. Tulosten mukaan kipsi puolittaa fosforin huuhtoutumisen pellolta vesistöön. Kipsikäsittelyn teho kestää noin viisi vuotta.

Lisäksi kipsi vähentää orgaanisen hiilen huuhtoumaa 50 prosenttia, mikä parantaa maaperän kasvukuntoa.

 

Kuvassa: Kipsiä levitetään pellolle Nurmijärvellä. (Kuva Ilkka Vuorinen)

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia