VTT rakentaa pilotointikeskuksen puhtaan energian innovaatioille

Teknologian tutkimuskeskus VTT investoi 18 miljoonaa euroa uuteen puhtaan energian pilotointikeskukseen, josta tulee luokassaan ainutlaatuinen Euroopassa.

Tutkimus- ja testausympäristö valmistuu VTT:n Bioruukin yhteyteen Espooseen vuonna 2024.

Tulevan keskuksen pilotointilaitteistoilla voidaan testata monille aloille ja monenlaisiin ympäristöihin tarkoitettuja energiainnovaatioita.

”Saman katon alla mietitään esimerkiksi liikenteen, kotitalouksien, teollisuuden ja energiatuotannon yhteispeliä tulevaisuuden energiajärjestelmässä”, kuvailee VTT:n liiketoimintajohtaja Jussi Manninen.

Digitaalisuutta hyödyntävän keskuksen ansiosta yritykset pääsevät skaalaamaan ratkaisujaan tuotantomittaan aiempaa nopeammin ja kustannustehokkaammin.

Mukana muun muassa vetyteknologiat

Olennainen osa uutta tutkimusympäristöä ovat vetyteknologiat. Tutkimus tähtää uusiutuvan vedyntuotannon kannattavuuteen. Elektrolyysiteknologiaa pyritään tuomaan lähemmäs kaupallisia sovelluksia.

Etenkin liikenteessä energiamurros tapahtuu kiihtyvällä vauhdilla, sanoo VTT:n liikennetutkimusta johtava Ari Aalto.

Uusia innovaatioita tarvitaan hänen mukaansa akku- ja latausjärjestelmien lisäksi myös raskaan liikenteen tehokkaissa ja vähäpäästöisissä käyttövoimaratkaisuissa.

”Akku- ja vetypolttokennoteknologioiden lisäksi myös bio- ja sähköpolttoaineille ja tehokkaille hybridiratkaisuille on tarvetta. Pilotointikeskus tarjoaa sekä kansallisesti että kansainvälisesti uusia kokeellisen tutkimuksen mahdollisuuksia”, Aalto sanoo.

(Kuva VTT) Uusi tutkimus- ja testausympäristö sijoitetaan Bioruukkiin, jonka power to x -laitteistolla pilotoidaan jo nyt sähköpolttoaineen valmistusta.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia